Kirjoista ja kansista ihmisten ilmoille – raportti muuntautui näyttelyksi

Ympäriston tila -näyttely Ympäristötalolla - IOStudio

Oulun Ympäristötalon, eli tuttavallisemmin ruostetalon avajaisia vietettiin vuonna 2011. Ympäristötalo on yksi ihanimmista oululaisista rakennuksista tällä vuosikymmenellä, sekä ulkoa että sisältä. Jo sen avajaisista lähtien IOStudio on suunnitellut aulatilan puolivuosittain vaihtuvat näyttelyt. Tila onkin upea näyttelyiden pitämiseen. Se on avara, valoisa ja sitä koristaa Maija Louekarin lasitaide.

Uusin näyttely on 2015 huhtikuun lopussa pystytetty Ympäristön tila –näyttely. Sen sisältö pohjautuu Oulun seudun ympäristön tila 2014 –raporttiin, jonka on laatinut Oulun seudun ympäristötoimen ympäristönsuojeluyksikkö. Suurimpana haasteena näyttelyn kokoamisessa oli lähdemateriaalin laajuus. IOStudion Kirsi kävi rohkeasti toimeen ja onnistui kiteyttämään raportin helposti pureskeltavaan muotoon.

Materiaalista poimittiin yhteistyössä asiakkaan kanssa ne kokonaisuudet, joiden arveltiin eniten kiinnostavan laajaa yleisöä. Tämän jälkeen IOStudio valitsi tekstit ja tiivisti ne. Studiomme valitsi ja käsitteli myös kuvat ja informaatiografiikat. Näyttelyn visuaalisen ilmeen suunnittelussa noudatettiin Oulun kaupungin graafista ohjetta.

Lopullinen näyttely koostuu selkeistä asiakokonaisuuksista, jossa näyttävät otsikot, suuret valokuvat ja kirkkaat värit vetävät katseen puoleensa. Tiedonjanoisille tarjotaan lisää faktaa informaatiografiikoiden ja telineiden päätyjulisteiden avulla.

Näyttely on avoinna noin puolen vuoden ajan, käykäähän paikan päällä katsomassa!

Lisää kuvia työnäytteissä.