Blogiarkistot

Kannattaako yrityksen edelleen panostaa blogiin?

Kannattaako yrityksen edelleen panostaa blogiin?

Asiakkaamme kaipasi nettisivujen uudistamista ja mietti samalla, kannattaako blogia enää jatkaa. Kun sosiaalisen median kanavia on niin monia, lukeeko kukaan enää blogeja? Ovatko blogit menneisyyden viestintäkanava? On totta, että blogit olivat joitain vuosia sitten muodin aallonharjalla, mutta ovat sittemmin saaneet

Julkaistu kohteessa Ajankohtaista

Googlen uusi logo – hitti vai huti?

Uusi ja vanha Google-logo

Googlen uuden logon julkaisu herättänyt ihastusta ja vihastusta. Myös toimistolla huomasimme kiistelevämme muutoksen toimivuudesta. IOStudion Jutta ja Sallamaari listasivat pointit puolesta ja vastaan. Mitä mieltä sinä olet? Jaa vai ei? – Googlen uudesta logosta tekisi mieleni sanoa, että jos jokin

Julkaistu kohteessa Yleinen

Ruutupaperilta ruudulle ja muita yrittäjyyden mullistuksia

Ilpo Okkonen vuonna 1986

Miten yrittäjyys ja mainosala ovat muuttuneet viime vuosikymmenten aikana? Oululainen mainonnan moniottelija, IOStudion toimitusjohtaja Ilpo Okkonen muistelee matkaansa yrittäjänä vuodesta 1977. Monelle oululaiselle tuttu Ilpo on palkittu kansainvälisesti mm. maailman kauneimman kirjan palkinnolla. Aloitin ensimmäisen päiväni yrittäjänä 38 vuotta sitten

Julkaistu kohteessa Ajankohtaista

Armeliasta alkusyksyä toivottaa IOStudio!

Paluu arkeen - Sallamaarin Syrjän sarjakuva
Julkaistu kohteessa Ajankohtaista

7 syytä toteuttaa nettisivut julkaisujärjestelmällä

7 syytä toteuttaa nettisivut julkaisujärjestelmällä

Ennen nettisivut olivat kiinteitä ja esitteenomaisia, mutta nykyään ne ovat kommunikaatiokanava. Siksi sivuston päivitettävyydestä on tullut tärkeää. Julkaisujärjestelmien (Content Management System, CMS) avulla nettisivuista saa helposti päivitettävät, ja päivittämisen voi tehdä ilman koodaustaitoja tai -ohjelmia. Ei olekaan ihme, että niiden

Julkaistu kohteessa Yleinen

Esittelyssä harjoittelijamme Maria

Tradenomiharjoittelija Maria

Syksyn ajaksi joukkojamme vahvistamaan on tullut tradenomiharjoittelija Maria Saarijärvi. Maria opiskelee Oulun seudun ammattikorkeakoulussa suuntautumisvaihtoehtonaan internetpalvelut. Aikaisemmin hän on opiskellut graafista suunnittelua Kajaanin ammattiopistossa. IOStudiolla Marian harjoittelutehtäviin kuuluu markkinoinnin edistäminen sosiaalisen median kautta. Somea hän käyttää ahkerasti myös omassa elämässään.

Julkaistu kohteessa Ajankohtaista

Kirjoista ja kansista ihmisten ilmoille – raportti muuntautui näyttelyksi

Ympäriston tila -näyttely Ympäristötalolla - IOStudio

Oulun Ympäristötalon, eli tuttavallisemmin ruostetalon avajaisia vietettiin vuonna 2011. Ympäristötalo on yksi ihanimmista oululaisista rakennuksista tällä vuosikymmenellä, sekä ulkoa että sisältä. Jo sen avajaisista lähtien IOStudio on suunnitellut aulatilan puolivuosittain vaihtuvat näyttelyt. Tila onkin upea näyttelyiden pitämiseen. Se on avara,

Julkaistu kohteessa Ajankohtaista

Vielä ehtii ennen lomia

Mainostoimisto IOstudio | Studio Ilpo Okkonen

Vaikka heinäkuu jo häämöttää, ehdit vielä boostata kesämarkkinointiasi! Miten olisi responsiiviset nettisivut, joita seilailet kätevästi kännykällä aurinkotuolista käsin? Tai animaatio, joka herättää lomailevien kaduntallaajien huomion? Vai haluatko kenties viettää stressittömän kesäloman ja tilata syksyn markkinointimateriaalit jo nyt? IOStudio siirtyy kesälaitumille

Julkaistu kohteessa Ajankohtaista

Informaatiota animaation keinoin – Uusi joukkoliikennejärjestelmä tutuksi

Animaatio Oulun bussipysäkeille

Oulun 41 suurimmalle bussipysäkille oltiin asentamassa huhtikuun alussa pysäkkinäyttöjä. Näytöt kertovat seuraavien lähtöjen ennustetut ajat ja bussien sijainnit kartalla. Ennen käyttöönottoa näytöillä haluttiin esittää piirrosanimaatiota, joka kertoisi matkustajille järjestelmän toiminnasta sekä markkinoisi tietopalvelua. Oulunliikenne.fi lähestyi IOStudiota ja pyysi kustannustehokasta ja

Julkaistu kohteessa Ajankohtaista

Inspistä ja myynnin tukea – Yrityksen mediat haltuun

Mellanon Sisustajan Inspis -tuotekatalogi

Pitkäaikainen asiakkaamme Mellano Oy kaipasi päivitystä yrityksen ilmeeseen. Mellano on Suomen johtava kiintokalusteiden omamerkkivalmistaja ja suurin MDF-ovien valmistaja. Muutosta toivottiin etenkin nettisivuille, sekä säännöllisin väliajoin ilmestyvään tuotekatalogiin. Molempiin kaivattiin sisällöllisiä uudistuksia helpottamaan asiakasyritysten myyntityötä, sekä tuomaan tunnettuuta myös kuluttajapuolelle. Yrityksen

Julkaistu kohteessa Ajankohtaista